Yritys

Pohjois-Pohjanmaalla tehdään asiat ”viimesen päälle”. Niin kuin nämä Oikian sipsit, naksut ja snacksit. Ne ovat herkullisia, vastuullisia ja ylipäätään varsinaisia ylpeyden aiheita tekijöilleen. Oikia on reilusti kotimainen sipsitehdas. Oikia on osa Fodelia Oyj:tä.

Perunalastujemme valmistukseen käytettävä peruna hankitaan lähialueen sopimusviljelijöiltä. Voimmekin ylpeinä merkitä jokaiseen sipsipussiimme, kenen tuottamaa perunaa olemme sen valmistukseen käyttäneet. Vastuullisuus näkyy meillä kaikessa aina raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien valinnasta valmiiksi tuotteeksi asti. Yrityksellämme on myös BRCGS -laatusertifikaatti.

1979

Sipsitehtaan toiminta alkoi nimellä Pyhännän Einestuotanto. Lastuja valmistettiin perunalastujen kotimaasta USA:sta hankitulla laitteistolla. Tapaus ylitti uutiskynnyksen – olihan kyse ensimmäisestä Manner-Suomessa toimivasta perunalastutehtaasta. Noiden aikojen hittituote oli Grilli-Hippu-perunalastu.

1984

Raisio-yhtymän tultua yhtiön omistajaksi elettiin vahvoja kasvun vuosia. Markkinaosuus nousi parhaimmillaan 30 prosenttiin. Perunalastuja myytiin tuolloin Hockey Snacks -, Fratello-, Sorella- ja Sport-merkeillä. Vuosien varrella pääpaino siirtyi kaupan merkkien valmistukseen.

2001

Tehdas siirtyi uuteen, yksityiseen omistukseen. Real Snacks Oy perustettiin. Uudet omistajat käynnistivät mittavat kehityshankkeet: tehdasta laajennettiin ja tuotantolinjoja modernisoitiin. Näin saatiin merkittävästi lisää kapasiteettia ja parannettiin energiatehokkuutta. Samaan aikaan aloitettiin huomattava valmistusyhteistyö kotimaiselle kaupan merkille.

2005

Real Snacks™ -tuotemerkki tuodaan suomalaisen kaupan snacks-hyllyihin. Merkki on rakentunut pitkäjänteisellä työllä. Real Snacks -tuotteiden valikoima kattaa perunalastut, perunasnacksit, lasten Junior-maissinaksut ja mausteiset kastikkeet.

2019

Real Snacksista tulee Oikia. Miksi? No sipsi.