Kerran kesällä


 

Tämän kesän kelit ovat olleet sellaiset, että pienistäkin auringonpilkahduksista ja lämpimistä hetkistä on yritetty ottaa kaikki irti. Mökkireissulla ollessamme meille sattui yksi lämmin aamupäivä, joten pakkasimme uimavarusteet ja eväät mukaan ja suuntasimme siskon ja lasten kanssa kylän uimarannalle, Södra Vallgrundin Bulleråsiin, jossa emme ole olleet vuosiin, ehkä viimeksi 90-luvulla. Aika usein mökkireissut menevät samaa rataa, mutta siskon kanssa olemme päättäneet muistaa poiketa rutiineista ja toisaalta nähdä lähelle, eli lähtemällä lähteä paikkoihin, joihin ei tule lähdettyä, vaikka ne lähellä ovatkin vaan pitää niitä vähän itsestäänselvyyksinä. Tämäkin uimaretki kannatti, sillä vastassa oli kunnostettu ja hyvin varusteltu uimaranta. Ranta avautui suoraan avomerelle ja sitä reunustivat sileät kalliot. Kauempana näkyi yksinäisiä luotoja ja laivaväylän merimerkkejä.

Vesi oli melko viileää, koska avomeren laidalla oltiin, mutta lapsilla oli mukana uimarenkaat, joiden varassa oli kiva kellua lämpimämmässä pintavedessä. Laivoja ei harmikseni näkynyt väylällä. Minusta niiden kulku on jotenkin ylvästä ja niiden menoa on mukava seurata. Kylältä päin tuli pari melojaa, kajakeilla kulkeminen sopiikin erityisen hyvin Merenkurkun kivikkoisiin ja mataliin vesiin. Kun kulkee kameran kanssa, jaksaa olla lapsellisen innostunut uusista, lähelläkin sijaitsevista paikoista. Kiertelin uimarannan vieressä olevaa vierasvenelaituria ja kuljeskelin metsäpoluilla. Rannalle johtavan hiekkatien vieressä oli metsälampi täynnä lumpeita, polkujen varsilla oli mustikkaa ja metsämansikoita. Rannallakin oli ihanan rentouttavaa, sillä siellä oli meidän seurueemme lisäksi vain yksi perhe ja hekin lähtivät pian pois. Kerrankin oli hiekka lämmintä ja tuuli lempeää, siitä sai ainakin hitusen kaivattua energiaa, jota varastoida tulevaa syksyä ja talvea varten.

Retken aurinkoinen osuus ei tosin tunteja kestänyt, joten pilvien lisääntyessä suuntasimme vielä tekemään pienen kierroksen kylän kalastusvajojen ja venelaiturin luo. Samassa paikassa oli meidän perheen venepaikka, kun ensimmäisen kerran mökille 3 kuukauden ikäisenä tulin. Nyttemmin meillä on venepaikka lähempänä mökkiä ja pian valmis tie perille, mutta muistan edelleen elävästi, miltä taaperoikäisenä tuntui astella laituria pitkin veneeseen. Laiturinraot vaikuttivat hurjan suurilta ja kävely veden yllä oli vähän pelottavaa. Samalla tuntui, että matka kaupungista oli pitkä ja saavuimme ihan eri maailmaan. Kalavajoissa oli yhä menneen ajan tuntua, samoin kuin osassa kylien punaisista tuvista, joissa on ruutuikkunat ja valkoiset pitsiverhot sekä ruusupensaiden ja syreenipuskien ympäröimät puutarhat.

Lapset eivät kovin kauan jaksaneet kuunnella meidän nostalgisointiamme ja vanhoja muistoja, joten suuntasimme kyläkaupan jätskialtaan kautta takaisin mökille ja siitä suoraan uimaan mereen. Vaikka rannat ja maisemat vaihtelevat, taitaa noille vesipedoille tärkeintä olla itse uiminen ja siitä nautittiin koko loppupäivän ajan. Aurinko ei enää näyttäytynyt, mutta lämpö onneksi jäi.

Tämä oli itselle sellainen kunnon kesäpäivä, vaikka loppujen lopuksi ei tehty mitään kovin erikoista tai suuren suurta. Mutta oltiin porukalla yhdessä, lapset saivat viettää aikaansa muualla asuvien serkkujensa kanssa eikä ollut kiire mihinkään. Ei hoputettu, huudettu tai ragettu, niin kuin lapset sanoisivat. Korkeintaan kiisteltiin vähän siitä, kuinka monta jäätelöä kyläkaupasta saa ostaa ja kuka saa illan päätteeksi paistetuista lätyistä viimeisen.

Kirsi Tikkanen
Kirsi Tikkanen

Kirjoittaminen ja valokuvaaminen kuuluvat niin työhöni kuin vapaa-aikaani. Ammatiltani olen tiedottaja ja maaseudun kehittäjä. Vapaa-ajan ongelmia ei ole, siitä pitävät huolen 50-luvun täysremonttia tarvitseva puutalo ja 7- ja 9-vuotiaat tyttäreni. Ruuhkavuosissa tarpomiseen parasta vastapainoa tuo luonnossa, mieluiten Merenkurkun karun kauniissa maisemissa liikkuminen, kirjallisuus ja ystävien ja hyvän ruoan parissa vietetyt hetket.