Perinteeksi muodostunut retki ja uusi retkeilyhaaste

En tiedä, onko tämä keski-iän merkki vai mikä, mutta huomaan, että olemme alkaneet luoda ihan omia vuodenaikoihin liittyviä perinteitä, joita on ehditty toistaakin jo jokunen vuosi. Meille on kehittynyt esimerkiksi uudenvuoden ja loppiaisen välille sijoittuva retki avomeren rantaan, siellä olimme viimekin vuonna, kuten blogitekstini kertoo ja sitä edellisvuonna. Mukana ovat olleet siskoni perhe tai vanhemmat, tänä vuonna tulivat molemmat. Vanhemmillani on mökki, jonne ei pääse kuin vesitse, joten vaihtelevien kelien ja usein vielä tammikuussakin heikkojen jäiden vuoksi tämä retki on ollut helpompi toteuttaa avomeren rantaan luontopolulle kuin omalle mökille.

Tällainen perinteeksi muodostunut retki on hauska tapa tarkkailla eri vuosien säitä. Kaksi vuotta sitten avomeren rannalla oli pariskunta verkkoja laskemassa, jäistä ei ollut tietoakaan. Viime vuonna oli pakkasta, mutta ei lunta. Tänä vuonna maa oli yön aikana saanut lumipeitteen ja lumen alla oli peilikirkas jää. Olihan se vähän liukastelua ja hipsuttelua eikä metsän kallioille paljon uskaltanut kiipeillä muut kuin lapset, jotka liukuivat niitä alas istualtaan. Mutta kannatti lähteä.

Miten voikaan yhtäkkiä puiden takaa paljastuva horisontti ja valkoinen, jäässä oleva avomeri olla joka kerta niin hieno näky. Jään liikkeitä on kiinnostava tarkastella ja sitä, miten se on milloinkin jäätynyt. Miten mieli lepääkään hiljaisuudessa ja talvisessa luonnossa. Tai no, ainakin hetken oli hiljaista, mutta lapsista lähti kyllä ääntä, sillä heistä erityisen hauskaa oli irrottaa jäälaattoja rannasta ja heitellä niitä isolta laiturilta alas. Niin hauskaa, että kiellot ja varoitukset unohtuivat serkkutytöltä ja jalka lipsahti jäiden läpi veteen. Ei niin syvälle, että varsinaista vaaraa olisi syntynyt, mutta sen verran syvälle, ettei auttanut muu kuin lähteä isovanhempien kanssa laavulle lämmittelemään ja kenkiä kuivattelemaan. Onneksi meidän autossa oli ylimääräiset fleecehousut, ettei hätä ollut sen suurempi ja onneksi vaari auttoi kulkemaan liukkaalla tiellä.

Me muut jatkoimme luontopolun kiertämistä loppuun ensin avomeren rantaa pitkin ja sitten metsän läpi laavulle. Lunta oli sen verran vähän, että kävely metsässä oli helppoa ja pitkospuut olivat yhä näkyvissä. Lumi kuorrutti kauniisti suopursut ja varvikot ja lisäsi valoisuutta pilviseen päivään. Tarkkanenäinen kuopus haistoi savunhajun hyvän matkaa ennen laavua, taisi metsässä samoilu saada nälkäiseksi. Ainakin kuulin hänen rauhoittelevan vatsaansa, että jaksa vielä vähän, pian ollaan perillä. Perillä rätisi tuli ja pian nautittiin eväitä, jotka maistuivat kuin tähtiravintolassa nautittu illallinen. Nuotion loimussa ajattelin, miten näin pienestä irtiotosta kaupungin hälystä tuleekin voimaannuttava olo ja miten paljon luonto antaa energiaa ja hyvää oloa. Näillä eväillä on hyvä jatkaa taas koittavaan arkeen. Onneksi mennään kohti kevättä ja päivät ovat alkaneet pidentyä ja pimeä on taittunut.

Jos retkeily ja luonnossa liikkuminen kiinnostavat, kannattaa kurkata Facebookissa Retkihaaste 2017 -tapahtumaan. Siellä haastetaan tekemään 52 retkeä seuraavasti:
1. Retki lähimetsään.
2. Retki kansallispuistoon.
3. Retki luontokohteeseen, jossa et ole aikaisemmin käynyt.
4. Retki luontokohteeseen, jossa on luola.
5. Retki luontokohteeseen, jossa on pitkospuut.
6. Retki luontokohteeseen, jossa on suo.
7. Retki luonnonsuojelualueelle.
8. Retki luontokohteeseen, jossa on jääseinämä tai jäämuodostelmia.
9. Retki kohteeseen, jossa on kalliomaalaus.
10. Retki saareen.
11. Sieni-/marjaretki.
12. Retki lintutornille.
13. Vietä yö ulkona -retki.
14. Lintubongausretki.
15. Retki luontokohteeseen, jota ystävä suositteli.
16. Retki luontokohteeseen, jota suositeltiin sosiaalisessa mediassa.
17. Retki luontokohteeseen, josta luit lehdestä tai kirjasta.
18. Retki metsään, jossa olet käynyt lapsena.
19. Retki luontopolulle, jonka nimi on kaunis.
20. Retki kodalle tai nuotiopaikalla, jossa syöt lämpimän ruoan.
21. Retki luontokohteeseen, jossa on koski.
22. Kuppi kuumaa kuksasta -retki.
23. Retki luontokohteeseen, jossa olet jo pitkään halunnut käydä.
24. Retki niitylle bongaamaan perhosia.
25. Jälkiä lumessa -retki.
26. Retki vesillä.
27. Retki luontokohteeseen, jossa on vanha puu.
28. Kotipaikkakuntaasi liittyvä luontokohde.
29. Päiväretki luontoon.
30. Luontoretki, jossa patikoit yli 10 km.
31. Luontoretki samaan kohteeseensa neljänä eri vuodenaikana.
32. Retki omaan suosikkiluontokohteeseen
33. Retki luontokohteeseen, jonka teet yksin.
34. Retki luontokohteeseen, kun arki tuntuu raskaalta.
35. Retki luontokohteeseen, jossa on metsälampi.
36. Retki geokätkölle.
37. Retki auringonnousun aikaan.
38. Retki perinnemaisemissa.
39. Retki, jonka aikana opettelet tunnistamaan kasveja.
40. Retki luontokohteeseen, joka on vähintään 120 metriä merenpinnan yläpuolella.
41. Retki luontokohteeseen, jossa ylität sillan.
42. Retki luontokohteeseen, jonka nimessä on eläin.
43. Ruskaretki
44. Retki jäälle.
45. Kerää luonnossa olevat roskat -retki
46. Retki luontokohteeseen, jossa pysähdyt aistimaan luontoa.
47. Retki, jolla havainnoit keväänmerkkejä.
48. Retki sateella.
49. Retki luontokohteeseen, jossa haastat itsesi.
50. Retki luontokohteeseen, johon yhdistät lempiharrastuksesi.
51. Luontoretki keskellä kaupunkia.
52. Luontoretki teemapäivänä.

 

Kirsi Tikkanen
Kirsi Tikkanen

Kirjoittaminen ja valokuvaaminen kuuluvat niin työhöni kuin vapaa-aikaani. Ammatiltani olen tiedottaja ja maaseudun kehittäjä. Vapaa-ajan ongelmia ei ole, siitä pitävät huolen 50-luvun täysremonttia tarvitseva puutalo ja 7- ja 9-vuotiaat tyttäreni. Ruuhkavuosissa tarpomiseen parasta vastapainoa tuo luonnossa, mieluiten Merenkurkun karun kauniissa maisemissa liikkuminen, kirjallisuus ja ystävien ja hyvän ruoan parissa vietetyt hetket.