Syksyn sisustusinspiraatiota

Viime viikonloppuna kävin kurkkaamassa Pohjanmaan Expon järjestämillä Vasara-messuilla, mitä kivaa sieltä remonttia tekevälle perheelle löytyy. Sähkösopimus tuli uusittua, eristevillasta pyydettyä tarjous ja ihastuttua kauniisiin pönttöuuneihin. Muuten jumahdinkin Vaasan alueen bloggaajien inspiroivalle osastolle, jossa sai itsekin kokeilla kädentaitoja. Valittavana oli joko amppeli tai seinähylly, johon löydät ohjeen täältä toisen DIY-pajan (Do it yourself) toteuttajan Heidin blogista.

Simppelin, mutta tyylikkään hyllyn ulkonäköä voi muunnella käyttämällä värillisiä helmiä tai vaihtamalla narun materiaalin. Hyllylevynkin voisi maalata. Hylly pitää lopuksi säätää sopivan kireäksi nauhojen pituuden avulla. Tämä on juuri sopiva hylly pienten asetelmien tekemiseen ja suhteellisen helppo tehdä. Tosin täytyy myöntää, että mieheni suoriutui tässä minua paremmin. Mallikappale lähti vahingossa jonkun matkaan, mutta mies selvitteli nopeasti, miten hylly kootaan ennen kuin Heidi ehti meitä opastamaan.

hyllyt

Bloggareiden osastolle olivat Johanna ja Maiju sisustaneet syksyn sisustustrendeistä inspiroivan kokonaisuuden. Suomalaisten ja etenkin pohjalaisten tuotteiden käyttö ilahdutti, mukana oli esimerkiksi  jurvalaista ja lapualaista designia. Myös kirppislöytöjä oli hyödynnetty sisustuksen suunnittelussa. Uuden ja vanhan kekseliäs yhdistäminen kiinnostaa aina. Viherkasveilla ja leikkokukilla oli tuotu ilmettä sisustukseen, onhan vihersisustaminen yksi syksyn trendeistä. Samoin kuin luonnonmateriaalien käyttö sekä kuparin, messingin ja kullan näkyminen. Ihastuin myös osaston seinää koristaviin erikokoisiin, pyöreäreunaisiin peileihin, jotka oli teetetty mittatilaustyönä vaasalaisessa lasihiomossa. Mainio idea sekin, jota itse en ole tullut ajatelleeksi.
Minimalistinen ote oli tyylikäs ja eri materiaalien käyttö toi siihen kuitenkin lämpöä ja kodikkuutta. Niin, että osataan sitä meillä Vaasassakin, vaikka aiemmin olen enimmäkseen ihastellut ruotsalaisten sisustustaitoa ja -tyyliä. 🙂

img_7328

img_7330

img_7339

img_7317

Kirsi Tikkanen
Kirsi Tikkanen

Kirjoittaminen ja valokuvaaminen kuuluvat niin työhöni kuin vapaa-aikaani. Ammatiltani olen tiedottaja ja maaseudun kehittäjä. Vapaa-ajan ongelmia ei ole, siitä pitävät huolen 50-luvun täysremonttia tarvitseva puutalo ja 7- ja 9-vuotiaat tyttäreni. Ruuhkavuosissa tarpomiseen parasta vastapainoa tuo luonnossa, mieluiten Merenkurkun karun kauniissa maisemissa liikkuminen, kirjallisuus ja ystävien ja hyvän ruoan parissa vietetyt hetket.